Sinua siunata tahdon!

Aamu sarastaa kalastusaluksen hytissä. Meri on vielä hiljaa, aivan kuin sekin pitäisi hetkeä pyhänä. Herään rauhaan, joka ei ole tästä maailmasta. Ei mihinkään kiireeseen, vaan siihen syvään, hiljaiseen tunteeseen, että Jumala on kanssani. Juuri nyt. Juuri täällä.

Herätessäni sydämessäni kaikuu tuttu laulu: "Sinua siunata tahdon, jos olet väsynyt työstä, tai levottomasta yöstä, sinua siunata tahdon". Nuo sanat tulevat kuin lämmin peitto harteilleni. Jumala tietää, jos olen väsynyt — työhön, huoliin, ehkä itseeni. Hän ei vaadi urotekoja. Hän tarjoaa siunausta. Lupauksen, että levottomienkin öiden jälkeen Hän on siinä.

"Sinua siunata tahdon, jos joudut elämään yksin, voit kulkea käsityksin sinua siunata tahdon". On hetkiä, jolloin sydän on yksinäinen, vaikka ympärillä olisi väkeä. Silloinkin Jumala ojentaa kätensä. Ei puheilla, vaan läsnäololla. Käsityksin kulkeminen – mitä muuta voisi edes toivoa? Hän ei hylkää. Hän ei katoa.

"Sinua siunata tahdon Herra sun kuormasi kantaa ja sinulle rauhan antaa sinua siunata tahdon". Tänäänkin. Ei vasta sitten kun olen vahva tai valmis. Vaan nyt — juuri tässä vajavuudessani. Herra kantaa kuormani. Ne, joita en jaksa enää edes sanoiksi pukea. Ja Hän antaa rauhan, joka ei ole vain hetkellinen lepo, vaan syvä turva.

"Sinua siunata tahdon lyhyen elämän ajan ja kerran kun ylität rajan sinua siunata tahdon". Ja kerran kun ylität rajan sinua siunata tahdon. Tämä elämä on lyhyt kuin aamun utu. Mutta rakkaus, jolla Jumala meitä katsoo, ei väisty. Se siunaa nyt, ja silloin kun aika on astua toiselle rannalle. 

Sinua siunata tahdon — se ei ole vain kaunis säe. Se on Jumalan ikuinen lupaus. Meitä ei unohdeta. Me olemme Hänen. Tämän aamun hiljaisuudessa, meren tuoksussa ja laulun säkeissä, Jumala kuiskaa:"Olen tässä ja minä siunaan sinua". 

Olkoon päiväsi lempeä ja siunattu. Aamen.